Eskon tarina

Hyvää itsenäisyyspäivää! Glad självständighetsdag! Tänään juhlimme itsenäistä Suomea ja muistelemme heitä, jotka tekivät sen mahdolliseksi.

Aloitin tämän päivän lukemalla esi-isäni Fredrik Valkeisenmäen päiväkirjaa. Fredrik, joka oli kirjallinen mies, oli pitänyt tarkkaa kirjaa vuosista 1912 - 1944.

Merkinnöistä voin seurata itsenäisen Suomen ensimmäisten vuosikymmenien arkea. Oli peltotöitä, talkoita, kauppareissuja ja tavallista maalaiselämää. Marraskuussa 1939 merkinnät talvisäistä ja rakennustöistä muuttuivat kuitenkin raporteiksi talvisodan ensi vaiheista.

29. marraskuuta 1939 Fredrik kirjoitti, että venäläinen oli sanonut irti hyökkäämättömyyssopimuksen. Seuraavana päivänä hän kirjoittaakin jo Helsingin ja Viipurin pommituksista.

Vuoden 1939 Itsenäisyyspäivästä Fredrik mainitsee seuraavaa:

“Kokoontuminen kielletty. Venäläinen uhannut itsenäisyyspäivän tuholla.”

Näistä päiväkirjoista sain myös seurata hänen poikansa Eskon elämän vaiheita. Esko ilmestyi maailmaan elokuussa 1916, kello kahdeksalta aamulla. Saman vuoden joulukuussa Esko sai jo saunoa ensimmäisen kerran.

Esko eli tavallista suomalaisen maalaispojan elämää. Hän kalasti, hiihti ja auttoi peltotöissä. 30-luvulla hän lähti armeijaan ja siellä ampui itselleen 1. luokan kiväärimitalin. Fredrik oli selvästi ylpeä pojastaan, josta rakennettiin kelpo sotamies.

Eskosta varttui maanviljelijä, joka meni naimisiin ja sai kaksi lastakin.

Kesäkuussa 1944 Eskon elämä kuitenkin päättyi. Fredrik kirjoitti:

“Tuli surusanoma Kannakselta. Kultainen poikanne Esko on kaatunut. Paljon muuttaa pieni silmänräpäys elämän kohtaloita.”

Päiväkirjan viimeiset merkinnät kertoivat joulunvietosta 1944.

“Taas olimme koolla koko perhe. Esko ei ollut. Hänellä on paras paikka. Rauhan maassa.”

Korpraali Esko Valkeisenmäki kaatui 28-vuotiaana. Olen nyt vanhempi kuin hän koskaan sai olla. Toisin kuin Esko, olen saanut elää koko elämäni parhaassa paikassa, rauhan maassa.

Itsenäisessä Suomessa.